AnukatariinaSolonen

Kaikki blogit puheenaiheesta EU:n liittovaltiokehitys

EU - pajatso, jossa suomalainen häviää aina

Eduskunnassa keskustellaan harvoin EU:sta. Tänään 9.5.2018 eurooppa-päivänä siihen oli kerrankin tilaisuus puolentoistatunnin pituisen ajankohtaiskeskustelun muodossa. Aiheena olivat komission esitykset EU:n rahoituskehyksestä eli budjetista.

Asiasta on uutisoitu laajalti jo tässä vaiheessa, mm. pelkoja maataloustukien leikkauksista, kuten vaikkapa tässä Ylen laajahkossa jutussa; https://yle.fi/uutiset/3-10196212

Peesaako Suomen kokoomus Saksan demareita?

Saksan sosiaalidemokraattinen puolue SPD päätti 21.1. järjestetyn tiukan puoluekokousäänestyksen jälkeen aloittaa hallitusneuvottelut Saksan kristillisdemokraattien kanssa. Sosiaalidemokraattien asema Saksan hallitusneuvotteluissa on jatkossa vankka. Neuvottelujen kariutuminen johtaisi uusiin liittopäivävaaleihin ja liittokansleri Angela Merkelin uran päättymiseen.

Itsenäisyys vai Eurostoliitto?

Euroopan Unioni on viime vuodet kulkenut epäonnistumisesta toiseen. Eurokriisi 2010-luvun alussa oli hajottaa koko alueen ja voi uusiutua jo seuraavan talouslaman myötä. Turvapaikanhakijoiden tulva myöhemmin johti vapaan liikkuvuuden romahdukseen, kun Schengen-maat rikkoivat kansainvälisiä sopimuksia ja sallivat kansainvaelluksen.

Saksan johtama liittokunta *

Saksan liittokansleri Angela Merkel on pulassa, hän hävisi vaalit ja joutui anomaan vieläkin enemmän hävinneen SPD' n mukaan hallitusneuvotteluihin. SPD avasi pelin – Se haluaa EU-liittovaltion 2025 mennessä [1 – jotka eivät halua, menkööt muualle -kaikuu SPD-johtaja Martin Shultzin liittohuuto!

 

Joko puhutaan tosiasioista?

Saksan sosialidemokraattisen puolueen SPD:n puheenjohtaja Martin Schulz on kertonut puolueensa kokouksessa poliittisista suunnitelmistaan. Schulzin mielestä EU:sta pitäisi tehdä "Euroopan Yhdysvallat", eli liittovaltio vuoteen 2025 mennessä. Toki hän ei ole yksin tai ensimmäinen tuon ajatuksen kanssa. Mutta Saksan aseman ja sisäpoliittisen tilanteen huomioiden tuo oli merkittävän suoraa puhetta. Joko meilläkin aloitettaisiin tosiasioiden tunnustaminen, ja niistä suoraan puhuminen?

Suomi 100, eli itsenäisyys terminaalivaiheessa

Erilaisia kauhuskenaarioita Suomea kohtaavista turvallisuusuhista vähän aikaa sitten hihastaan ravistellut Turvallisuuskomitea unohti mainita yhden seikan. Jos Suomi haluttaisiin vallata, se kannattaisi tehdä itsenäisyyspäivänä. Sillä välin, kun Suomi juhli, eliitti kilisteli laseja ja identiteettipoliitikot kiistelivät natseista ja alpakoista, antoi Euroopan komissio vaivihkaa ehdotuksia EU:n liittovaltiokehityksen vauhdittamiseksi.

Arvoliberalismi ja kulttuurimarxismi, nykyisessä Euroopassamme

Tuskin Yhdysvaltojen yliopistomaailma aikoinaan arvasi millaisen tieteenhaaran kanssa se joutui tekemisiin, kun toivotti tervetulleeksi osan Birminghamin koulukunnan kulttuurintutkimuksesta. 

Heidän uudenlainen ajattelutapa otettiin yliopistoissa hyvin vastaan, koska tutkimuksien tekemisessä kriittisyys on aina hyvästä.

He huomasivat kuinka Marxilainen kommunismi ei toiminut käytännössä. 

Ajopuuna liittovaltioon itsenäisyyden turvaamiseksi?

Vasemmistoliiton kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Markus Mustajärvi kirjoitti eilen Facebookissa historiallisesta ja mustasta päivästä. Siis siitä, miten eduskunnan "puolustusvaliokunta hyväksyi EU:n militarisoinnin ja Suomi on siinä täysin rinnoin mukana". Mustajärvi perää perussuomalaisilta ja siniseltä eduskuntaryhmältä EU-kriittisyyttä ja liittovaltion vastustamista nyt, kun sitä eniten tarvittaisiin.

Katalonia osoittaa syyt pysäyttää liittovaltiokehitys

Pari sanaa kaikkien huulilla viime päivät olleesta Katalonian itsenäisyyskansanäänestyksestä. On melko käsittämätöntä, miten eurooppalaisen, demokraattisen arvoyhteisön sisällä kansan tahto painaa niin paljon, että poliisi estää kansalaisia äänestämästä ja demokratiaa toteutumasta pampuin ja kumiluodein. EU:n johtavien poliitikkojen hiljaisuus asiassa sattuu korviin.

Integraation peikko

Avioliittokin on integraatio, eli kahden yksikön yhdistyminen yhdeksi. Nykyisin avioliitto on kovin suosittu, vaikka se on liittovaltio pienoiskoossa.

Iltsenäisyydestä ja kansallismielisyydestä voi pitää kiinni vaikka asuisi ja eläisi liittovaltiossa. Sen voi nähdä vaikkapa usalaisissa ja saksalaisissa urheilijoissa. Eivät he ole menettäneet kansallismielisyyttään, vaikka ovat liitovaltion edustajia.

Kyllä Ranskan presidentti on oikeassa kun ajaa yhtenäisempää Eurooppaa. Meidän suomalaisten on vain vaikea irrottautua "itsenäisyydestä" Venäjän kainalossa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä