*

AnukatariinaSolonen

Uusi Suomi - Uutiset

Julkaise syötteitä
Updated: 59 min 49 s sitten

Timo Soini: ”Josko sittenkin vielä eduskuntaan tai Eurooppaan”

17.12.2017 19:20

Ulkoministeri Timo Soini (sin.) kertoo harkitsevansa vielä uudelleen politiikasta luopumista.

– Minun oli jo tarkoitus lopettaa aktiivipolitiikka tähän kauteen. Lupaan nyt harkita, josko sittenkin vielä 2019 eduskuntaan tai Eurooppaan. Antakaa aikaa. Tarvitsen sitä, hän kirjoittaa blogissaan, jossa kertoo ajatuksiaan Sinisen tulevaisuuden ensimmäisestä puoluekokouksesta.

Soinin mukaan tunnelma puoluekokouksessa oli hyvä.

Enni Rukajärvi, Eero Hirvonen ja Matti Heikkinen, näyttö mitalikunnosta

17.12.2017 19:08

Suomi tavoittelee Pyeongchangin talviolympiakisoista ensi helmikuussa seitsemää mitalia. Tavoite on realistinen, mutta edellyttää, että henkilökohtaisissa kilpailuissa valtaosan olympiatoivoista pitäisi onnistua.

Sotshissa 2014 lumilautailun slopestylessa olympiahopeaa ottanut Enni Rukajärvi antoi näytön kunnostaan laskemalla kolmanneksi Breckenridgellä Coloradossa Dew Tourin kilpailussa. Voiton lajin eliitin kutsukilpailussa, jossa Rukajärvi oli mukana ainoana suomalaisena, vei Kanadan Spencer O’Brien. Yhdysvaltojen Jamie Anderson, joka Sotshissa voitti kultaa, oli toinen.

Venäjä näytti Leijonille, missä korkein olympiataso menee

17.12.2017 18:47

Venäjä voitti Izvestija-turnauksen perinteitä kunnioittavan Moskovan EHT-turnauksen päätösottelussa Suomen 3-0. Sergei Andronov ja Maksim Shalunov maalasivat Venäjän ensimmäisessä erässä 2-0 -johtoon. Valeri Nitshushkin maalasi kolmannessa erässä tyhjiin.

Lukemat olisivat voineet olla rumemmatkin. Venäjä hallitsi peliä selvähkösti ja osui kolmesti tolppaan. Suomalaisista kiekon sai häkkiin Teemu Hartikainen, mutta toisen erän päätössummeri oli jo ehtinyt soida.

Vaatimus Juha Sipilän hallitukselle aktiivimallista luopumisesta: ”Kuvastaa liiankin hyvin jääkylmää ja epäinhimillistä linjaa”

17.12.2017 18:45

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä vaatii hallitusta vetämään esityksensä työttömyysturvan aktiivimallista pois eduskunnasta ennen sen ratkaisevaa käsittelyä. 

–Kymmenet tuhannet suomalaiset työttömät joutuvat kärsimään rajusti, jos työttömyysturvan aktiivimalli tulee voimaan. Pienituloiselle muutaman kympin menetys kuukaudessa on todella iso raha, vaikka ei kenties ministerin lompakossa juuri tunnukaan. Malli kuvastaa liiankin hyvin hallituksen jääkylmää ja epäinhimillistä linjaa, eduskuntaryhmä toteaa tiedotteessaan.

”Hämmästyttävää, miten vähän tiedustelusta on julkisesti keskusteltu - Suomen ei pidä ottaa askeltakaan tuolla polulla”

17.12.2017 18:30

Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto linjaa, että kun tiedustelulainsäädäntöä uusitaan Suomessa, oikeusturvakysymykset ovat keskeisiä.

–Olisi hyvä erottaa siviilitiedustelua ja sotilastiedustelua koskeva lainsäädäntö jo tässä vaiheessa, ja käsitellä niitä kokonaan erikseen, hän kirjoittaa blogissaan.

Haaviston kannanotto liittyy Helsingin Sanomien kohua nostattaneeseen sotilastiedustelua koskeneeseen artikkeliin.

Alkoholilaki yritetään vielä pysäyttää eduskunnassa? ”Tämä on ala-arvoista”

17.12.2017 12:33

RKP:n puheenjohtaja, kansanedustaja Anna-Maja Henriksson arvostelee suorin sanoin alkoholilain uudistuksen valmistelua ja käsittelyä. Hänen mukaansa on ”pohjanoteeraus”, ettei uuteen lakiin tehdä uutta, selkeää kirjausta alkoholin etämyynnistä.

– Olemme pitkään eduskunnassa valittaneet huonoa lainvalmistelua. Nyt tehdään pohjanoteeraus, kun hallitus ei halua lakiin selkeää pykälää etämyynnistä, vaan luotetaan siihen että korkein oikeus ratkaisee. Tämä on ala-arvoista, hän kirjoittaa Twitterissä.

Suomi on mestarisuosikki: ”Tässä hommassa on paine aina läsnä”

17.12.2017 11:55

Suomen alle 20-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkue lähtee mitalisuosikkina ikäluokkansa MM-kisoihin. Suomi matkusti jo perjantaina kisapaikkakunnalle ja aloittaa siellä MM-leirityksensä.

Suomen päävalmentajana toimii Jussi Ahokas, joka tuntee nyt käsissä olevan joukkueen erinomaisesti. Päävalmentaja on nähnyt tämän ikäluokan pelaajia ensimmäistä kertaa jo 15-vuotiaina. Ahokas luotsasi myös samaisen ikäluokan alle 18-vuotiaiden maailmanmestariksi vuonna 2016.

Suomi on kisojen mestarisuosikki. Ahokas tietää, että paine voittamisesta kuuluu tähän hommaan.

Sote-ministerien ulostulot toivat ylilääkärin mieleen vahvan markan: ”Silloinkin uskottiin kykyyn selättää markkinavoimat”

17.12.2017 11:44

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin hallintoylilääkäri, terveysoikeuden professori Lasse Lehtonen sanoo, että sote-uudistusta valmistelevien ministerien lausunnot palveluiden ”vahvan järjestäjän” merkityksestä tuovat mieleen 1980-luvun lopun ja 1990-luvun alun puheet vahvasta markasta.

Huhumylly velloo Venäjä-tutkinnan ympärillä USA:ssa: ”Donald Trump aikoo pitää tärkeän puheen ensi viikolla”

17.12.2017 11:11

Huhut Yhdysvalloissa käynnissä olevan FBI-tutkinnan erikoissyyttäjän Robert Muellerin erottamisesta vahvistuvat.

FBI:n on määrä selvittää muun muassa Trumpin itsensä ja hänen viimevuotiseen vaalikampanjaansa osallistuneiden henkilöiden yhteyksiä Venäjälle. Presidentin entistä turvallisuusneuvonantajaa Michael Flynniä vastaan nostettiin syyte kuun vaihteessa ja Flynn on myöntänyt valehdelleensa yhteyksistään venäläisiin.

Juha Sipilän perustama yhtiö kolmas Suomen parhaiden listalla – KL: Tekee huipputulosta

17.12.2017 10:37

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) perustama Volter sijoittuu kolmanneksi Kauppalehden julkaisemalla sadan parhaan suomalaisen yhtiön listalla.

Lista perustuu viime vuoden tilinpäätöstietoihin ja eri tunnuslukuihin.

Volter kehittää puuhakkeella toimivia sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitoksia.

Tiedustelukohu: ”Ainakin hieman heikentää Suomen mainetta” – Sauli Niinistö: ”Juuri tästä on kysymys”

17.12.2017 10:06

Helsingin Sanomien lauantaina julkaiseman sotilastiedustelua käsittelevän artikkelin arvioidaan olevan haitallinen enemmän siksi, että salaisia asiakirjoja ylipäätään on päätynyt toimittajille. Eri arvioiden mukaan Helsingin Sanomat on varonut julkaisemasta Suomen turvallisuudelle suoraan haitallista tietoa.

Lähteet: Nokia 9 –kännykkään tulossa täysin uusi ominaisuus

17.12.2017 09:29

Ensi vuonna markkinoille tulevassa Nokia 9 -puhelimessa saattaa eri lähteiden mukaan olla täysin uudenlainen kamerasovellus, jossa on sekä tele- että laajakulmaobjektiivit.

Real Madrid on maailmanmestari

16.12.2017 21:31

Real Madrid voitti lauantaina seurajoukkueiden MM-turnauksen finaalissa brasilialaisen Gremion 1-0. Abu Dhabissa pelatun ottelun voittomaalista vastasi tuttu mies, Cristiano Ronaldo.

Ronaldon voittomaali syntyi 53. minuutilla vapaapotkusta. Ronaldon pamautti pallon sisään Gremion muurin läpi.

Real Madridille vuosi 2017 on tuonut peräti viisi mestaruutta. Real voitti viime kesäkuussa Mestareiden liigan. Lisäksi joukkue voitti Espanjan La Ligan mestaruuden, Espanjan Super Cupin sekä UEFA:n Super Cupin.

Helsingin Sanomien selitys ei vakuuta tiedustelupäällikköä: ”Onneksi tiedustelulainsäädännön perustelumuistioita ei kirjoitettu näin heppoisella argumentaatiolla”

16.12.2017 16:49

Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Esa Mäkinen perustelee suuren kohun herättäneen sotilastiedusteluartikkelin julkaisemista ja salaisten asiakirjojen käyttämistä sillä, että lukijoiden pitää saada riittävää ja totuudenmukaista tietoa siitä, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.

TE: Sinisiä yhdistää ainakin yksi asia – ”Halla-aholla on toinenkin asia, josta voi puhua”

16.12.2017 16:30

Sininen tulevaisuus -puoluetta yhdisti lauantaina pidetyssä puoluekokouksessa ainakin yksi asia: nyrpeä suhtautuminen Jussi Halla-ahon johtamiin perussuomalaisiin eli ”persuihin”.

Helsinkiläinen kokousedustaja, eläkkeellä oleva mainonnan suunnittelija ja perushoitaja Tuula Ruuskanen kertoi liittyneensä perussuomalaisiin noin vuosi ennen viime kesän puoluekokousta.

–Olin siellä kokouksessa edustajana. Se oli kauheaa se touhu siellä. Puoluetovereita halveerattiin ja solvattiin, heidän puheilleen buuattiin. Lähetin eroilmoituksen heti kokouksen jälkeen.

Asiantuntija sotilastiedustelujutusta: ”Liian aikaista sanoa, minkälaisia pitkäaikaiset seuraukset voisivat olla”

16.12.2017 16:01

Helsingin Sanomien sotilastiedustelua käsittelevä lauantaina julkaistu artikkeli tyrmistyttää suomalaisia poliitikkoja, virkamiehiä ja tutkijoita. Keskusrikospoliisille on tehty rikosilmoitus, joka koskee turvallisuussalaisuuden ilmaisemista. Myös tapauksen kansainvälinen ulottuvuus huolestuttaa.

KRP: Kirjattu rikosilmoitus, joka koskee turvallisuussalaisuuden ilmaisemista

16.12.2017 15:07

Keskusrikospoliisi kertoo kirjanneensa rikosilmoituksen, joka koskee turvallisuussalaisuuden ilmaisemista.

– Keskusrikospoliisi on kirjannut mediassa tänään tapahtuneeseen uutisointiin liittyen rikosilmoituksen, joka koskee turvallisuussalaisuuden ilmaisemista, KRP kertoo tiedotteessaan.

KRP sanoo, että asiasta tiedotetaan uudestaa maanantaina.

Miro Heiskanen: "Hyvät mahdollisuudet maailmanmestaruuteen"

16.12.2017 14:05

Suomi lähtee tapaninpäivänä alkaviin jääkiekon nuorten MM-kisoihin yhtenä suosikeista. Turnauksen kenties mielenkiintoisin pelaaja löytyy Suomen takalinjoilta. Hän on HIFK-puolustaja Miro Heiskanen.

Heiskanen on dominoinut tällä kaudella SM-liigaa. 20 ottelua ovat tuottaneet puolustajalle kovan saldon 9+5=14. Heiskanen odottaa innolla tulevaa haastetta Yhdysvaltain Buffalossa.

Sauli Niinistö jyrähti sotilastiedustelujutusta: ”Kriittistä turvallisuutemme kannalta – voi aiheuttaa vakavia vaurioita”

16.12.2017 12:56

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö pitää salaisten asiakirjojen sisällön paljastumista erittäin vakavana asiana. Hän viittaa Helsingin Sanomien sotilastiedusteluun liittyvään artikkeliin.

–Salaisia asiakirjoja on laittomasti luovutettu Helsingin Sanomien haltuun. Siltä osin on rikostutkinta käynnistetty. Korkeimman turvaluokituksen saaneiden asiakirjojen sisällön paljastuminen on turvallisuutemme kannalta kriittistä ja voi aiheuttaa vakavia vaurioita, Niinistö sanoo.

Sampo Terho: ”Sinisten synnyllä ja hallituksen pelastamisella oli hintansa”

16.12.2017 12:51

Sinisen tulevaisuuden vt.puheenjohtaja, Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho linjasi puheessaan sinisten ensimmäisessä puoluekokouksessa, että kyseessä on Suomen politiikan starup.

–Mehän olemme Suomen politiikan startup, joten olkoon ahkeruus ilomme. Nyt kun puolueen perustamisvaihe päättyy, on meidän seuraavaksi tehtävä puolueemme suomalaisille tutuksi. On aika kertoa suomalaisille sinisten tarina, Terho sanoi tervehdyspuheessaan puoluekokouksessa.

Sivu 1 | 2 | 3 | 4 | 5 »

Toimituksen poiminnat